PALAUTTEITA

KOULUTUKSISTA

 

ELISA

Vuonna 2016 laajensin toimenkuvaani ja aloitin ensimmäisenä Suomessa itsenäisenä yrittäjänä kouluttamaan kampaajia erilaisin väritekniikoin. Ensimmäisen menestyksekkään koulutusvuoden jälkeen liityin joulukuussa 2017 Four Reasonsin (ent.KC Professional) koulutustiimiin ja vuonna 2019 siirryin heille koulutuspäällikön työtehtäviin.

Antoisan viiden vuoden jälkeen Four Reasonsin koulutuspäällikkönä, on tullut aika palata juurilleni kampaamotyöhön sekä itsenäiseksi kouluttajaksi. Opin valtavasti vuosistani Four Reasonsilla, mutta todellinen ilo ja intohimo työhöni löytyy aina kampaamo- ja koulutusasiakkaita palvellessa. Huhtikuusta 2024 toimin taas itsenäisenä kouluttajana ja teen siinä ohella liiketyötä, jotta voin tarjota myös koulutuksissa kaikkein ajankohtaisimpia tekniikoita ja ideoita.

Toivottavasti nähdään koulutusten parissa mahdollisimman pian! <3
Elisa


Kurssipalautteita Elisalle:

"Kurssisi oli loistava 😍. Olit valmistautunut huolella , oli teoria osuus ja demo -osuus . 
Selkeästi näytit ja kerroit mitä teet ja vastailit kysymyksiin asiantuntevasti. 
Olit kiinnostunut ja innostunut asiasta , mitä koulutit . 
Opin kurssiltasi todella paljon . 
Kiitos , olet 10+" (Minna S.)

"Kurssi oli loistava ja sen oppeja on saanut hyödyntää liiketyössä koko ajan 👌" (Niina K.)

"Yksi parhaimmista koulutuksista missä oon käynyt. Vaikka suurin osa mun töistä on erilaisia vaalennuksia, niin opin ihan hurjasti uutta ja sun tekniikoita on tullut käytettyä sen jälkeen viikoittain. Innostuttiin sun ansiosta myös luximasta 😉 olit myös ihanan avoin ja pirteä, oli helppo kysyä apua. 🙂" (Essi H.)

"Aivan loistava koulutus, josta sai paljon vinkkiä ja ideaa liiketyöhön. Tekniikat helppoja ymmärtää, ja näytit kaikki tekniikat hyvin. Pieni ryhmäkoko myöskin plussaa, että jäi kaikkien huomioimiseen jäi aikaa. Tulen uudelleenkin!" (Sanna H.)

"Vaikken oo lyhyen työurani aikana kerenny monessakaan koulutuksessa käymään niin sun oli auttamatta paras ja hyödyllisin! 90% mun asiakkaista on vaaleita joten todellakin tuli kaikki tekniikat käyttöön! ❤️" (Eva V.)

"Yksi parhaimmista koulutuksista jossa on tullut käytyä! 😀 Paljon uusia vinkkejä tuli ja niitä on tullut myös käytettyä liiketyössä. Osaat opettaa niin että sinua on helppo ymmärtää ja opastat ihanasti kädestä pitäen helpoimmatkin jutut. 😀Uudelleen tulen myös minä! Tyttö, sinä olet tähti! 😘" (Hannele V.)

"Huolella suunniteltu päivä. Ensin selkeä teoria osuus ja sitten huippu hyvä kädestä pitäen opastettu käytännön osuus. Olet kyllä hyvä! 👍😊" (Elisa S.)

"Ihan mahtava koulutus. Selkeä ja kiinnostava demo ja plussaa myös työskentelystä pienessä ryhmässä. Kaikkien ohjaamiseen jäi aikaa ja kerkesi itsekin kuulla mitä muille opastettiin. Koulutuksesta sai paljon vinkkejä ja ideoita liiketyöhön. Tekniikat helppoja ymmärtää ja opastit ne hyvin. Olet helposti lähestyttävä ja ihana persoona. 😊" (Tiina L.)

"Hyvä koulutus! Osaat selittää hyvin miksi ja miten tekniikat käytetään, ja mulla on ollut paljon hyötyä kaikista omassa liiketyössäni. Tämä kurssi on hyvin tarpeellinen ja up to date nyt kun on paljon vaalennusvärjäyksiä! 😃👍" (Annika D.)

"Koulutus oli huippu! Itellä on paljon blondeja asiakkaita ja tästä sai uusia ideoita ja tekniikoita, mitä käyttää ja tarjota asiakkaille. Sai taas uutta intoa heilutella taikasauvaa töissä 🔮 Iso plussa oli some hommat ja HYVIEN kuvien tärkeys. Oli myös hyvä että selitit miten tulla asiakkaalle ymmäretyksi ja päästään samalle aaltopituudelle. Joten täyden kympin kurssi 💛👌" (Sarianne A.)